Pullopostia Välimereltä: Swedish Revolution

God dag damerna och herrarna! Nythän on niin, että ruottalaista puskee ovista ikkunoista solkenaan, mutta miten näin on käynyt?

Tänään oli ensimmäinen virallinen päivä yliopistolla orientaation merkeissä ja täytyy sanoa, että kyllä täällä ollaan valovuosia jäljessä melkein kaikessa. Suomessa kun oikeastaan kaikki opintoasiat voi hoitaa netissä (Korppi I miss you!), pitää täällä täytellä pahvilappusialippusia ja kurssivalinnatkin on kuin suoraan Henry VIII:n ajalta. Ylpeänä kuitenkin mainostavat kuinka on niin modernia ja historiaa sekoitettu keskenään. Just. Anyway, hyvät fiilikset jäi vaikka kampuskierroskin jätettiin väliin vesisateen vuoksi. Luit oikein. Auta armias kun tänne valkosia hiutaleita leijailis. Tuli taas myös todettua, että osa maltalaisista puhuu huonompaa englantia kuin meillä teinit yläasteella. Tai ainakin vähemmän selkeästi.

Kävi tuossa päivällä myös yksi huoneenhavittelija kylässä, nyt niin, että olin itsekin paikalla. Hän oli nainen. Claudia from Ireland ja asuu tällä hetkellä kuulemma 4 äijän kanssa jo valmiiks, joten no problem at all muuttaa tänne. Multa iso peukku jos tulee tänne, johan täällä tarvittaiskin kodinhengetärtä kun isäntä on jo talossa! (Heh heh). Claudia työskentelee jossain yliopiston kulmilla.

Yliopistolla tavattiin myös uusia tuttavuuksia. Meitä suomalaisia oli aika paljon, varmaan lähemmäs kymmentä, mutta eniten vietimme aikaa ahvenanmaalais-ruotsalaisen poika-tyttö-tyttö –kolmikon kanssa. Ja vaikka eräs tyttö olikin Ahvenanmaalta, eihän (tietenkään) suomea juuri osannut. Kaikki olivat Uppsalan yliopistosta ja tämän pojan tai oikeastaan miehen (27v) taas käytiin jääkiekot läpi (sen omasta aloitteesta tällä kertaa). Ties jopa Jyväskylän hokikaupunkina ja kysyi onko hänen kotikaupungistaan Eskilstunasta käynyt Lindenin joukkue meillä päin. Onhan se käynyt ja kun huusin yliopiston kanttiinissa ”Kom igen Linden, kom igen!” räjähti Markus nauramaan. We don’t speak English, we speak hockey. Samalla tuli taas käytyä MM-kisoja läpi noin 10 vuoden ajalta. Tytöistä voisi mainita sen verran, että ennen kuin ehdin edes kuvitella itseäni jommankumman kanssa viettämässä antoisia eläkepäiviä hamassa tulevaisuudessa Bahaman palmujen alla, sujahtivat nuuskapussit tottuneesti ylähuuleen ja no, lähen sit vaikka yksin sinne Bahamalle. Kaikesta huolimasta mukavia tyyppejä! :D

Nyt lähdetään illalla Welcoming partyihin Pacevilleen yhdessä tuon poppoon kanssa.

Madagaskarilainen ilta

Hari pisti lauantaina kestit pystyyn ja tarjoili sikäläistä lihakeittoa ja punaista riisiä. Lihakeitto oli loppujen lopuksi aika samanlaista kuin Suomessakin tottunut syömään eikä punainessa riisissä ollut mitään muuta erikoista kuin väri. Hyvät sopat siis! Kylään tuli Harin työkavereita ja katottiin muutama video Madagaskarista – upea saari maki-apinoineen, sademetsineen ja paratiisirantoineen. Nopeasti keskustelu kääntyi urheiluun ja kysyin tietääkö Hari suomalaisia urheilijoita. Ennen kuin ehdin oikeastaan edes lopettaa kysymyksen, Hari huudahti innoissaan: Ari Vatanen. Pienen kaivelun jälkeen myös Räikkönen ja jalkapallopuolelta Hyypiä (tai Hypie kuten hän sanoo) napsahtivat tiskiin. Keräilen vieläkin leukaluuni palasia olohuoneen lattialta.

Hari tosin myönsi, että hänen suosikkilajeistaan rugbysta, koripallosta tai tenniksestä hän ei osaa mainita ketään. Kerroin Jarkko Niemisestä, mutta ei soitellut sen kummoisempia kelloja. Olen itse asiassa nähnyt Haria nyt enemmän kuin Alexia. Syy, miksi en nähnyt Haria ensimmäisinä päivinä oli, että hänen työaikansa ovat sellaisia, että olen itse joko ollut kaupungilla tai nukkumassa.

Run baby run

Samalla kun pitää huolta kunnostaan on helppoa tutustua uuteen ympäristöön. Olen suunnannut pari lenkkiä yliopiston maisemiin ja testannut myös Sliema Strandin, joka tuntuu olevan hyvin suosittu lenkkeilykohde. Jalkakäytävät ovat yhden ihmisen levyisiä ja usein aika huonossa kunnossa, joten pyrin juoksemaan ajoradalla niin usein kuin se suinkin on mahdollista ja turvallista. Eli harvoin loppupeleissä.

Olen nyt pyrkinyt joka päivä tekemään edes jonkinlaisen lenkin, muuten todennäköisesti pää hajoaisi atomeiksi. Täällä on todellinen väärä ajautua mökkihöperöksi jos vaan kyhjöttää neljän seinän sisällä pelkäämässä sosiaalisia tilanteita. Tosin ekat päivät on ollut sellaisia, että käveltyä on tullut joka päivä useampia kilometrejä, joten liikuntaa on tullut ilman varsinaista lenkkeilyäkin.

Suht hyvin menee mutta menköön, pilkkihaalarille ois tarvetta. Koinpahan tänään sellaisenkin ihmeen, että hengitysilma höyrystyi (siis muuttui näkyväksi :D) sisällä.

Loppuun pieni kuvakatsaus: