Oy Kulttuurieroja Ab

Maassa maan tavalla

Täällä kun kadulla kävelee niin jengi tekee ohitustilanteet melkein mahdottomiksi jo muutenkin lähes olemattomilla jalkateillä. Törkeimmät ajaa suoraan päin ja ei ole yks tai kaks kertaa kun on olkapäät kolahdelleet. Erittäin ärsyttävää, varsinkin kun vaihtoehtoina on yrittää kaivautua kalkkikiviseinään alta kymmenen sekunnin tai ottaa matsia nelipyöräisten kanssa. Pitänee soittaa Hulk Hoganille.

Toinen hieman kummallinen erikoisuus liittyy maksamistilanteisiin. Varsinkin käteisellä maksaessa saa usein aika tylyä kohtelua. Asia ei ole mitenkään merkittävä, mutta jättää kalsean fiiliksen. Kun myyjät antavat vaihtorahaa, se lähes sananmukaisesti lyödään tiskiin eikä käteen kuten ainakin itse olen tottunut. Ynseimmät tapaukset vielä jättävät katsekontaktin ottamatta ja varmistamatta sitä, että asiakastapahtuma on loppuunkäsitelty. Heippoihinkin on joskus turha edes odottaa vastausta. Pieniä nyansseja, suuria tunteita.

Rajansa kaikella

Erilaiset kulttuurit ovat tuoneet myös niin sanottuja tilankäytöllisiä ongelmia. Ei suinkaan raivokkaita keskusteluja siitä, missä sohva tai pöytä sijaitsee, vaan siitä kuinka ihmiset sijaitsevat toisiinsa nähden. Proksemiikaksikin kutsutaan.

Olen huomannut tämän muutamissa tilanteissa ja osa niistä on päättynyt suorastaan karmaisevan nolosti. Esimerkiksi edellinen ranskalaistyttökämppis oli jokin aika sitten tervehtimässä poskisuudelmalla ja mitä tekee Mr Tumpelo. ”Iiik!” ja askel taakse. Voi nolo. Ja kyse oli vielä täysin refleksistä, ei todellakaan siitä, ettenkö tätä jaloa tapaa tervehtiä olisi halunnut ottaa vastaan. Siinä meni sitten muutama päivä selitellessä auki sitä hämmennystä. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.

Näitä taakse hyppimisiä on tullut toteutettua enemmänkin tervehtimistilanteissa ja suuri hämmennyksen katku on aina täyttänyt ilman. Siksipä olenkin aloittanut jo väitöskirjan kirjoittamisen aiheesta ”suomalainen ei kestä tuntematonta läheisyyttä”. Toivotan teidät kaikki tervetulleiksi tohtoroimistilaisuuteen Jyväskylän yliopistolle marraskuussa 2022.

Lyhyet

Huomenna starttaa lukuvuoden viimeinen viikko, iiihanaa!

Sää on ollut lähes arktinen. Elohopea ei ole viimeiseen pariin viikkoon tainnut juuri 25:ttä ylittää ja tuuli on ollut aika vilpoisa. Ei sillä, että haittais. Toisaalta taas sinänsä Malta pitää ilmastostaan kiinni, että täällä ei ole satanut nyt noin puoleentoista kuukauteen. Kasvillisuuskin alkaa jo tässä vaiheessa olla kautensa loppupuolella, osa kukista on jo kuihtunut ja vihertävyys alkaa pikkuhiljaa jo kadota.

Opiskelujen puolesta hommat sujuu ihan miellyttävästi. Seuraava deadline on ensi torstaina, jolloin tulee palauttaa valokuvaus- ja mainostamiskurssin esseet. Tämä jälkeen alkaa raivoisa valmistautuminen ensimmäiseen ja viimeiseen tenttiin maanantaille 4. päivä.

Valokuvauskurssille meiltä vaaditaan

- Photogrammi

- Mustavalkoinen, negatiivista kehitetty kuva

- 6 kpl värikuvia (digi/filmi)

Tässä on omat värikuvakandidaatit kategorioineen:

Abstrakti/semi-abstrakti

Summenuskuva (blur)

Syväterävuuskuva (depth of field)

Pysäytetty toiminta (frozen action)

Oma valinta

Pannaus=kohteen liikkeen seuraus (panning)

- TJ11-

Via Dolorosa

(Huom. Blogiohjelmisto tuplaa jossain kohdissa rivien välit ja tekee tekstistä epämiellyttävän lukea, kuten olette jo varmaan aiemmin huomanneet. Omat ingenjöörtaidot ei enää riitä niitä korjaamaan, pahoittelut.)

Aluksi hieman ajassa taaksepäin.

Ihmeisiin on vaikea uskoa, mutta tunnistammeko kun sellainen sattuu kohdalle? Jyväskylän ylpeys JYP teki ihmeen. Suuren, käsittämättömän. Kauden 2 ekaa peliä, Risto Dee pihalle ja Jyrki A, the kakkosvalmejantaja, ruoriin. Moni haukkui pystyyn, optisimmat toivoivat parasta. 

23. päivä huhtikuuta, Eric Perrin ja toinen Suomen mestaruus on tosiasia. Tuntuu hyvälle, erittäin hyvälle. JYP!

Onnistuin saamaan onnittelukirjoitukseni nettikeskisuomalaiseen.

No kappas, uutta asukkia pukkaa

Vuokraisännän ja ranskasta vain pari viikkoa aiemmin tulleen neidin kuhertelu lämpesi sen verran, että ramppaaminen toistensa asuntojen välillä alkoi olemaan aika vilkasta. Lieneekö deittailun johdosta vai jostain muusta, mutta sattumalta vuokraisännän kämppäkaveri oli juuri muuttamassa pois (potkittiin pihalle?) ja näin mademoisella oli mahdollisuus muuttaa kutemaan vuokraiskän asuntoon. 

Näin toimittiin ja samana päivänä kun itse kirmasin Pariisiin tuli mademoisellen kaveri Simon (lausutaan  muuten Simoooooon eikä Saimon, mitä hoin urakalla) asumaan meille. Itse olisiin mielelläni pitänyt naiset täällä, mutta mitäs sitä manolon vetovoimalle voi. Simon on kans työharjottelussa ja paikkana joku vanhainkoti. Puhuu vähän parempaa enkkua sentään.

Opinnot

Ennen Pariisia oli vielä vuorossa esiintymiskurssin henkilökohtainen osuus ja Suomi-brändityöryhmän aikaansaannosten esittelyt. Terveisiä erittäin hyvälle ystävälleni A. Stubbille. 

Luennoitsija ehti mainostaa Suomea itsemurhien luvattuna maana, joten iskin sitten hieman myötäillen vastapalloon mm. yöttömillä öillä, ajovalojen käytöllä päiväsaikaan (täällä ei käytetä) ja naisten yli satavuotiaalla äänioikeudella. 

Hyvin meni ja tulosta ootellaan varmaan vielä jonkin aikaa. Näin jälkikäteen voin sanoa, että elämäni helpoin kurssi: 4 opintopistettä, 5 päivää ja esitysten teko onnistuu edellisenä iltana. Tack så mycket!

Boat Party sinisellä laguunilla

Rankisreissua edeltävänä päivänä oli aika suunnata laivan kannelle, ottaa perämiehen asema ja vetää housut alas. Ja uimamalliset takas. Uskomattoman upea reissu ja laguunihan oli kuin kauneimmista fantasioista. 

Osa varmaan onkin kuvia jo nähnyt, mutta polskimisesta huolimatta vesi oli aika viileätä vielä. Ehkä just ja just yli 15 astetta, mutta se ei menoa haitannut tai haittasi siinä vaiheessa kun tärinältä (tai jostain muusta syystä?) ei meinannut pysyä enää pystyssä.

Junttina en laittanut aurinkorasvaa etenkään kasvoihin, koska ”en mä tarvii” ja sen seurauksena loin nahkaani montaa päivää myös Pariisissa. Punaniska kuittaa.

Perillä!

Hera II

Sininen Laguuni

P-A-R-I-I-S-I

No sitten päästiin asiaan! Taivas varjele mitä sieltä tulee.

Maanantai. Itsehän keulin röyhkeästi ja lähdin jo päivää aiemmin muuta delegaatiota kohti intohimoisen rakkauden ja täydellisten ranskalaisten kehtoa. Orlylta nappasin Mikko1 mukaan (tai oikeastaan toisinpäin) ja lähdimme Mikon kämpille. 

Mikko1 on vaihdossa Pariisin School of Businessissa tai jotain sinne päin. Ekana päivänä tutuksi tulivat mm. Luxembourgin puisto ja ranskalainen ateriointikulttuuri. Missä on mikropizzat?! Ei vaan. 

Illalla mentiin sitten kuuntelemaan kuulemma ”oikein hyvää” jazzia saman veroiseen paikkaan. Jazzia ja joku hikinen pubi – ”ööö, no mennään”. Pikkuisen kieltämättä epäilin, mutta antakees olla!

No alkoi sataa ja ekaks ei löydetty perille. Sit kun löydettiin, niin semmoselta hikiseltä pikkupubiltahan se mesta näytti. Ottelukello kuitenkin pärähti ja ovet aukesivat semi-paratiisiin. Kolme herrasmiestä kitaroineen ja bassoineen, lasilliset punaviiniä, 2 kpl brasilialaisia neitokaisia. Littipeukku.

Tiistaina Délégation Finlandaise löysi myös tiensä perille ja saatiin oikein emäjytky! Yksi matkalaisista oli päättänyt olla lähtemättä reissuun. Taustoitettakoon sen verran, että delegaatio oli lentoa edeltävänä iltana/yönä ollut ”lieventämässä lentopelkoaan” Helsingin anniskeluravintoloissa. Kuulemma myös työasioilla oli ollut jotain osaa asiaan, mutta täytyy sanoa, että aika päällikkötason ratkaisu. Reissun hinta ei kuitenkaan ihan muutamia kymppejä ollut.

Illalla käytiin ottamassa maistiaiset valaistusta Eiffelistä ja sen jälkeen tyhjennettiin paikallinen elintarvikeliike muista maistiaisista. Itse luulin, että litrakaupalla hankittuja maistiaisia riittäisi useammaksi päiväksi, mutta kyllä suomalainen mies nauttii ne yhdessä yössä. Tottakai.

Niin ja käytiinhän me Sacre Coeurin (Pyhän sydämen) basilikassa.

Sacre Coeur

Keskiviikko ja kohteena Riemukaari ja Champs Elysee. Riemullinen kaari on ihan nätti ja kookas ilmestys ja parasta on, että se sinne pääsee alle 25:na ilmaiseksi.

Nyt täytyy paljastaa kuinka uskomattoman idiootti ja täydellinen lapanen ihminen voi olla, puhutaan siis allekirjoittaneesta. Mikko1 sanoi, että kaarelle pääsee ainoastaan juoksemalla sen ympärillä kulkevan liikenneympyrän läpi. Muutaman kerran nielaistuani pelkoni alas kurkusta sanoin, että selvä, täytyyhän kaarelle päästä hinnalla millä hyvänsä kun täällä kerran ollaan. No ei ollut kaukana, että olisin ollut jauhelihana autoviidakossa. 

Lähdin kävelemään kohti liikennettä samalla kun Mikko1 askelsi kohti alikulkutunnelia, josta itse en siis tiennyt vielä tässä vaiheessa (ihmettelin kyllä, että eikö semmoista oikeasti ole). Ehdin ottaa muutaman askeleen ja vilkaista taakse kun Mikko1 nykäisee hihasta ja tuijottaa silmät suurina – ”ET SÄ NYT TOSISSAS OLLU MENOSSA SIITÄ?!!” Kyllä, olin menossa. 

Käyttäkää hyvät ihmiset sitä alikulkutunnelia jos kaarelle eksytte! ;) Ilta huipentui visiittiin Notre-Damen katedraaliin ja loistavaan illalliseen idyllisessä ravintolassa.

Arc de Triomphe

Notre-Dame

Torstai on toivoa täynnä tai tällä kertaa Eiffeliä. Hisseille oli n. 3 tunnin jonot, joten atleettisina nuorina miehinä päätimme lähteä treenaamaan pohkeitamme loputtoman näköiseen porrashelvettiin. Pyh, pah j puh. Jonotimme lippuja n. 35 minuuttia, jonka jälkeen lähdimme matkaan. Hupsista, 15min eka kerros ja perään 10min ja toka kerros. Ei tunnu missään! 

Oltaisiin tikattu huipulle asti, mutta sinne ”piti” mennä hissillä, joten liput käteen ja harjoittelemaan katsekontaktin ottamista eduskunnan malliin, eiku. Komeat maisemat ja älyttömästi sakkia, mutta huipulla käytiin! Tällä kertaa myös hissi meni ylös asti, mikä ei ole aina tässä seurassa itsestään selvää.

T.G.I.F (thank God it’s Friday) on englantia ja ylistää perjantaina. Syytä olikin, nimittäin delegaatio otti kohteekseen Louvren, tuon tarunhohtoisen palatsimuseon, joka on NIIN must. No, meille oli lähinnä must, että nähään vähän sphinxejä ja Mona-Lisa.

Paikkahan painii vähän eri neliömetrikategoriassa kuin Keski-Suomen kotiseutumuseo, joten näin keski-suomalaisen mielestä se on aivan järjetön. Taas ilmatteeks sisään (alle 25v), unohdetaan ottaa kartta ja lähetään seikkailemaan.

Ensiksi eksyttiin Mesopotamian yms. liirumilaarumiosastoille ja käytännössä juostiin vaan ne läpi ja etsittiin niitä egyptiläisiä ja kavereiden kesken Mollua. Juokseminenkaan ei Louvressa auta kun sitä lääniä on niin maan pe… peevelisti. Oli alastomia miehiä ja naisia hallit täynnä (patsaita), ties mitä vesiväritöitä ja tikku-ukkoja, mutta kun ei kiinnosta. Tai kiinnosti, nimittäin löytyi Hammurabin lakitaulu. Silmiä ja hampaita.

Lex Hammurabi - (pitäis olla) tuttu hissan kirjoista

Sitten alkaa tapahtua. "Hall de Egyptiennes"-kyltti (ulkomuistista vedetty), kädet ilmaan ja paita pois – olé olé! Ei ihan sentään, mutta löydettiin ne epygtiläiset. Puolet ”käyty” ja tilanne oli ns. fifty/sixty. Naatiskeltiin niin naatiskelkaa tekin.

Sphinx

Sarkofagi eli egyptiläinen säiliö muumiolle

Muumio - mukava varmaan rötvätä lasivitriinissä kun muut toljottaa.

Kisukin oli päässyt muumiomuotoon

Sit mimmijahtiin! Seinällä on Mona-Lisan kuva ja nuoli – sinne pojat! Meille oli syötetty huhuja, että neidin luokse täytyy jo pelkästään jonottaa useita tunteja ja sit on 5 sekuntia räpsiä. 

Ketunviinerit! Tultiin oikeaan saliin ja ekaks oli joku järjettömän iso taulu, jonka nimestä ei mitään hajua. Itse lottosin sitä viimeiseksi ehtoolliseksi, mutta se onkin Firenzessä. Jösses, että on taulussa ollu tekemistä. Siinä rupee Kyösti Kakkosenkin taidelasit jäämään, heh heh, kakkoseksi.

Tom Jones, Mikko2

Visuaaliset feikki-ehtoolliset nautittuamme suuntasimme tiemme vastakkaiselle seinälle – Mona-Lisa! Jonotuksesta ei ollut tietoakaan, kyynärpäätaktiikalla eteenpäin. Jonotettiin ehkä 3 minuuttia, että päästiin niin sanotusti iskuasemiin ja lämpenihän se neitonen lopulta. 

Räps räps, taululle heipat ja lähettiin vaeltamaan valehtelematta puolen kilometrin pituista käytävää pitkin uloskäynnin löytämisen toivossa. 

En tiiä oliko suoraa provosointia ranskalaisilta vai mitä, mutta perillä oli EXIT-merkki täysin vastakkaiseen suuntaan. Naamapalmu ja eikun takaisin, huoh.

Oltiin jo päivällä metsästetty kilometriurakalla, mutta sitten vasta alkoikin oikein kaikkien jahtien äiti! Oli nimittäin jääkiekon MM-kisojen startin aika ja Suomi vastaan Valkovenäläiset. Tunnelma oli odottava, suomalaisethan tulevat suorastaan juomaan vastustajat. 

Mutta, mutta, mutta. Pariisi, 12 miljoonaa ihmistä ja 14 500 neliökilometriä ja tasan yks paikka, josta löytää kisat lähetyksenä. Eikä ollut edes fransmannien anniskeluravintola vaan kanukkien – The Moose. Hällä väliä, peli telkkuun enemmän tai vähemmän laillisesti netistä ja 1-0. Bujakazaa!

Lauantai. Viimeisenä Pariisi-päivänä oli sitten tarkoitus käydä etsimässä tuo kaikkien  pärinäpettereiden Mekka, kansainvälisen autoliiton (FIA:n) pääkallopaikka. Google antoi osoitteen pohjois-Pariisiin, joka osoittautui sitten hutikudiksi. 

Nähtiin sentään tumman miehen syvä tuijotus ja Siemensin pääkonttori. Jälkikäteen tarkastettuna Concorden aukiolla möllöttövä FIA:n toimisto oli monta kertaa tooodella lähellä, mutta niin kaukana. Illalla Maltalle ja suoraan yöhön.

Alkuviikosta käytiin tsiigamassa Valletta ja Suomen pelit Nordic Bar:sta. Näiden välissä otettiin sitten ns. allas- tai hotellikuolemaa. Sitten delegaatio lentokoneeseen ja itse jään vielä lomailemaan muutamaksi viikoksi. Muuten, kiitos herra M, joka jäit Helsinkiin. Kävin lokkimassa hotellin aamupalat puolestasi.

Ja niitä maistiaisia:



Suuret kiitokset Mikko1:lle ensinnäkin matkaoppaana toimimisesta ja tilapäismajoittamisesta yms. ohjeista ja ihan vaan seuran pitämisestä! Kiitos myös harvennetulle delegaatiolle Tom Jones+Mikko2, oli huikee reissu ja seuraavaa suunnittelupöydälle!

LYHYET

- Nyt meni sitten virallisestikin auringossa kolmekymppiä poks ja pohjolan pojalla alkaa olemaan aika hikinen ja tukala meininki. Yölläkin asteita on jo lähemmäs kaksikymmentä, joten hyville yöunille on saanut heittää hyvästit. Jo pelkästään ulkona oleminen vaatii ponnisteluja.  Joo, tiedän, valivalivali.

Ps1. Tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata edellisessä kirjoituksessa olleen ranskankielisen loppukaneetin. ”Ne laissez pas flotter castors - au revoir!” Ensimmäinen osa lauseesta tarkoittaa jokseenkin vapaasti suomennettuna, että älkää päästäkö majavia leijumaan. Toivon kaikkien moraalin olleen korkealla ja että ohjetta on noudatettu.

Ps2. Tänään on äitienpäivä, joten tasapuolisesta onnea kaikille äideille! Vitsi, vitsi. Suurimmat onnittelut lähtee tietenkin omalle äidille ja mummolle! Muistan myös toista, jo edesmennyttä mummoani, siellä jossain lähellä.

-TJ24-