Viimeinen

Suomi on tullut tutuksi jo yli viikon ajan ja arjen sorapyörä on lähtenyt pyörimään mukavasti. Nyt lienee paras hetki niitata yhteen aikaansaannokset ja –saannoksettomat.

Vaihto-opiskelun aikana oli niin hyviä kuin huonoja hetkiä. Osaan niistä voi liittää myös hyvin-etuliitteen.

Pahinta aikaa oli helmikuu – kylmää, sateista, kylmää. Kyllä, olen edelleen tietoinen, että Suomessa elettiin makoisien pakkaslumien keskellä, mutta suurin ero syntyykin eristyksestä. Sitä ei Maltalla tunneta.

Mikäli ulkona oli +5 astetta ja satoi, myös sisällä oli +5 astetta terästettynä kolminumeroisella kosteusprosenttiluvulla. Ei tule ikävä niitä aikoja kun päällä oli enemmän vaatteita kuin eskimoilla konsanaan ja silti vilu tunkeutui lävitse.

Silti en vaihtaisi sekuntiakaan, en edes sen murto-osaa, vaikka pystyisin.

Positiivinen ääripää taas oli satunnaiset hellekelit jo maaliskuun aikana, jotka toki jatkuivat mitä edemmäksi kevättä mentiin.

Positiiviseksi lasken myös muun muassa parantuneen kielitaidon - Finglish on liikahtanut useita piiruja Englishiä päin ja haparoivat maltan alkeetkin ovat ”hallussa”.

Kampuselämää

Maltan yliopisto on varsin erilainen kuin kotoinen korkeakoulu.

Toisaalta se on sekoitus ultramodernia tekniikkaa, toisaalta taas paikat olivat välillä suoraan sanottuna kelvottomassa kunnossa. Asiat hoituivat vaihtelevan joustavasti välillä hiuksia repien, lippulappusia täytellen ja paikasta toiseen juosten.

Suurin ero lienee kampuksen alueella tarjottujen palvelujen laajuus.

Jyväskylästä löytyy kyllä useita opiskelijaravintoloita, tulostuspisteitä yms. tarpeellisia toimintoja, mutta Maltan kampuksen tarjonta löi kyllä ällikällä. Oli kirjakauppaa, opiskelutarvikekauppaa, elintarvikekauppaa, postia ja baariteltta A-oikeuksin. Odotan sitä päivää kun voin käydä Jyväskylän yliopiston päärakennuksen pohjakerroksessa Siwassa kaupassa.

Opiskelijaravinto sitten on kyllä täysin vertailukelvotonta suomalaiseen vastaavaan. Patonkia, rasvaisia leivonnaisia ja pizzaa. Nam nam. Toki ruoka-annoksiakin löytyi, mutta itse en niistä yhtä kertaa enempää perustanut.

Saarelaiset

Maltalaisia on turha kategorisoida yhteen ryhmään tai yleistää yhden käytöstä kaikkiin muihin. Töykeää ja ärsyttävää kohtelua joutui kohtaamaan silloin tällöin, mutta ainakin minulle jäi loppujen lopuksi positiivinen, lämmin ja huomioonottava kuva maltalaisista. Tähän on suuri vaikutus Advertising-kurssin ryhmällämme. Hienoja ihmisiä, mahtavia persoonia.

Opetus

Opetus on korkeakouluksi holhoavampaa ja välillä mietin olinko esikoulussa vai yliopistossa. Myös opetuksen organisointi ja hallinointi on jonkin verran perässä kotimaista mallia.

Luokat ja ajat vaihtelivat osalla kursseita säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta tieto niistä tuli usein muilta oppilailta – osalta opettajista oli turha odottaa tiedotetta. Tiedotteita ei siis tullut opettajilta ikinä. Lisäksi muutamilla old school-professoreilla oli tapana ottaa sähköpostia vastaan, mutta ei vastata niihin. En saanut tietyille henkilöille lähettämiin emaileihin vastausta kertaakaan vaihdon aikana.

Osa opettajista on aivan huippuluokkaa (esim. presentation techniques-kurssin pitäjä) ja osa niin sekaisin (media asthetics), että luennot kävivät loppupuolella lukukautta lähinnä viihteestä.

Loppusanat

Totuus on, että paikanpäällä Maltasta tulee ensimmäisenä mieleen sanat keskeneräinen ja rapistunut, mutta jos näiden kanssa pystyy elämään hetken, ilmasto, Välimeri ja tuhansien vuosien historia ovat kokemisen arvoisia elementtejä.

Kysymykseen ”lähtisitkö uudestaan” sanon, että lähden ja Malta kuuluu ehdottomasti tulevaisuuden matkakohteisiin. Väliaikaisesti hieno paikka, mutta pysyvästi en sinne jäisi mistään hinnasta.

Tiesin jo ennen matkaa kuinka uskomattoman upea maa Suomi on, mutta tämä matkaa saa arvostamaan kotimaatamme vielä enemmän. Kaunis luonto, puhtaus ja järjestelmällisyys eivät ole todellakaan tuulesta temmattuja sanoja joilla Suomea usein kuvataan.

Odotin reissun pyörivän pitkäänkin mielessä kotiin saapumisen jälkeen, mutta tosiasiassa en ole juuri sitä mielessäni pyöritellyt. Pehmeämpi lasku siis kuin kuvittelin. Nyt on ajatukset suunnattu jo täysillä eteenpäin.

Arvosana vaihtoajalle: 10

Kiitos matkaseurasta, tämä blogi päättyy tähän. Kysymyksiä voi halutessaan jättää kirjoitusten kommenttiosioon.

Hyttysten täyteistä kesää kaikille!

Addiju (=Goodbye)!

Everything comes to an end and so does this adventure. When I left Finland more than 100 days ago, I wasn't sure what to expect. I kept asking myself if I am ready to travel across the Europe to a tiny island and spend there more than four months.

I was ready and that tiny island, called Malta, has shown it’s not at all that tiny – it has the biggest and warmest heart I’ve ever seen.

For me it was awesome to just be able to wear a t-shirt and shorts in March when e.g. my parents were still doing cross-country skiing back home! Yes, I also had rough times at the beginning when it was hardly above +10 degrees, or even below, and the humidity level was constantly almost 100%. But now that I’ve been able to enjoy +25 degrees for almost 2 months in a row – splendid!

I know I will miss the island but even more I’m going to miss the amazing people I met during these months, both students and my flatmates (and yes, even my landlord!). I met people from all over the world and guys, you made my adventure! I wish to see at least some of you in the future!

I would like to give a special thanks to our Golden Team on the Advertising-course. I’m not sure if I learned so much about advertising itself but more of the Maltese culture and the Maltese people. And that is something you just can’t put a price tag on.

Now it’s my time to get back home and really do something for my future after this vacation :)

Thank you and goodbye!

Forza Malta!

Juhlan aika

Tänään on taas se hetki jolloin kymmenet tuhannet lukionsa päättävät opiskelijat koristellaan valkolakein ja kukkasin. Haluan omasta puolestani toivottaa kaikille uusille ylioppilaille onnea ja menestystä! Enkä vähiten tietenkään omalle veljelleni, joka lisää ylioppilaiden määrän perheessämme neljään. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Valitettavasti en itse pääse osallistumaan lakkiaisiin, mutta lohtua tuokoon se, että täällä päässä sää näyttää ainakin hitusen paremmalta :)

En kuitenkaan halua olla niin sinisilmäinen, että kuvittelisin vain valkolakin tuovan onnea ja autuutta Suomelle jo työpoliittisesta näkökulmastakin katsottuna. Jokaisella ihmisellä on oikeutensa ja vastuunsa - ennen kaikkea roolinsa tässä yhteiskunnassa. Niinpä katson erittäin aiheelliseksi toivottaa onnea myös kaikille ammattikoulusta tänä keväänä valmistuneille opiskelijoille. Siispä onnea, olette sen ansainneet!

Faktahan on, että ilman raudanlujia, ammattitaitoisia duunareita tämä maa pyörisi erittäin heikossa hapessa. Itsellänikin on hieman perspektiiviä ammattikoulun maailmaan, opiskelinhan Jyväskylän kauppaoppilaitoksessa datanomin tutkintoa peräti puolitoista viikkoa. Huomasin siis välittömästi, että datanomin hommat ei ole se juttu, mitä haluan välttämättä töikseni tehdä ja kun paukut ovat riittäneet jo yliopistoon asti, ei päätös vaihtaa lukioon harmita yhtään. Päinvastoin.

Toisin kuin ammattiin valmistuvilla, lukion käyneillä valmistuminen ylioppilaaksi on vain yksi monista välietapeista. Usein tässä vaiheessa monet ovat jo käyneet useammissakin pääsykokeissa niin yliopistojen kuin ammattikorkeakoulujen puolella ja lisää on vielä edessä. May the force be with you.

Nyt on kuitenkin aika juhlia – vielä kerran, onnea!

Oy Kulttuurieroja Ab

Maassa maan tavalla

Täällä kun kadulla kävelee niin jengi tekee ohitustilanteet melkein mahdottomiksi jo muutenkin lähes olemattomilla jalkateillä. Törkeimmät ajaa suoraan päin ja ei ole yks tai kaks kertaa kun on olkapäät kolahdelleet. Erittäin ärsyttävää, varsinkin kun vaihtoehtoina on yrittää kaivautua kalkkikiviseinään alta kymmenen sekunnin tai ottaa matsia nelipyöräisten kanssa. Pitänee soittaa Hulk Hoganille.

Toinen hieman kummallinen erikoisuus liittyy maksamistilanteisiin. Varsinkin käteisellä maksaessa saa usein aika tylyä kohtelua. Asia ei ole mitenkään merkittävä, mutta jättää kalsean fiiliksen. Kun myyjät antavat vaihtorahaa, se lähes sananmukaisesti lyödään tiskiin eikä käteen kuten ainakin itse olen tottunut. Ynseimmät tapaukset vielä jättävät katsekontaktin ottamatta ja varmistamatta sitä, että asiakastapahtuma on loppuunkäsitelty. Heippoihinkin on joskus turha edes odottaa vastausta. Pieniä nyansseja, suuria tunteita.

Rajansa kaikella

Erilaiset kulttuurit ovat tuoneet myös niin sanottuja tilankäytöllisiä ongelmia. Ei suinkaan raivokkaita keskusteluja siitä, missä sohva tai pöytä sijaitsee, vaan siitä kuinka ihmiset sijaitsevat toisiinsa nähden. Proksemiikaksikin kutsutaan.

Olen huomannut tämän muutamissa tilanteissa ja osa niistä on päättynyt suorastaan karmaisevan nolosti. Esimerkiksi edellinen ranskalaistyttökämppis oli jokin aika sitten tervehtimässä poskisuudelmalla ja mitä tekee Mr Tumpelo. ”Iiik!” ja askel taakse. Voi nolo. Ja kyse oli vielä täysin refleksistä, ei todellakaan siitä, ettenkö tätä jaloa tapaa tervehtiä olisi halunnut ottaa vastaan. Siinä meni sitten muutama päivä selitellessä auki sitä hämmennystä. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.

Näitä taakse hyppimisiä on tullut toteutettua enemmänkin tervehtimistilanteissa ja suuri hämmennyksen katku on aina täyttänyt ilman. Siksipä olenkin aloittanut jo väitöskirjan kirjoittamisen aiheesta ”suomalainen ei kestä tuntematonta läheisyyttä”. Toivotan teidät kaikki tervetulleiksi tohtoroimistilaisuuteen Jyväskylän yliopistolle marraskuussa 2022.

Lyhyet

Huomenna starttaa lukuvuoden viimeinen viikko, iiihanaa!

Sää on ollut lähes arktinen. Elohopea ei ole viimeiseen pariin viikkoon tainnut juuri 25:ttä ylittää ja tuuli on ollut aika vilpoisa. Ei sillä, että haittais. Toisaalta taas sinänsä Malta pitää ilmastostaan kiinni, että täällä ei ole satanut nyt noin puoleentoista kuukauteen. Kasvillisuuskin alkaa jo tässä vaiheessa olla kautensa loppupuolella, osa kukista on jo kuihtunut ja vihertävyys alkaa pikkuhiljaa jo kadota.

Opiskelujen puolesta hommat sujuu ihan miellyttävästi. Seuraava deadline on ensi torstaina, jolloin tulee palauttaa valokuvaus- ja mainostamiskurssin esseet. Tämä jälkeen alkaa raivoisa valmistautuminen ensimmäiseen ja viimeiseen tenttiin maanantaille 4. päivä.

Valokuvauskurssille meiltä vaaditaan

- Photogrammi

- Mustavalkoinen, negatiivista kehitetty kuva

- 6 kpl värikuvia (digi/filmi)

Tässä on omat värikuvakandidaatit kategorioineen:

Abstrakti/semi-abstrakti

Summenuskuva (blur)

Syväterävuuskuva (depth of field)

Pysäytetty toiminta (frozen action)

Oma valinta

Pannaus=kohteen liikkeen seuraus (panning)

- TJ11-

Via Dolorosa

(Huom. Blogiohjelmisto tuplaa jossain kohdissa rivien välit ja tekee tekstistä epämiellyttävän lukea, kuten olette jo varmaan aiemmin huomanneet. Omat ingenjöörtaidot ei enää riitä niitä korjaamaan, pahoittelut.)

Aluksi hieman ajassa taaksepäin.

Ihmeisiin on vaikea uskoa, mutta tunnistammeko kun sellainen sattuu kohdalle? Jyväskylän ylpeys JYP teki ihmeen. Suuren, käsittämättömän. Kauden 2 ekaa peliä, Risto Dee pihalle ja Jyrki A, the kakkosvalmejantaja, ruoriin. Moni haukkui pystyyn, optisimmat toivoivat parasta. 

23. päivä huhtikuuta, Eric Perrin ja toinen Suomen mestaruus on tosiasia. Tuntuu hyvälle, erittäin hyvälle. JYP!

Onnistuin saamaan onnittelukirjoitukseni nettikeskisuomalaiseen.

No kappas, uutta asukkia pukkaa

Vuokraisännän ja ranskasta vain pari viikkoa aiemmin tulleen neidin kuhertelu lämpesi sen verran, että ramppaaminen toistensa asuntojen välillä alkoi olemaan aika vilkasta. Lieneekö deittailun johdosta vai jostain muusta, mutta sattumalta vuokraisännän kämppäkaveri oli juuri muuttamassa pois (potkittiin pihalle?) ja näin mademoisella oli mahdollisuus muuttaa kutemaan vuokraiskän asuntoon. 

Näin toimittiin ja samana päivänä kun itse kirmasin Pariisiin tuli mademoisellen kaveri Simon (lausutaan  muuten Simoooooon eikä Saimon, mitä hoin urakalla) asumaan meille. Itse olisiin mielelläni pitänyt naiset täällä, mutta mitäs sitä manolon vetovoimalle voi. Simon on kans työharjottelussa ja paikkana joku vanhainkoti. Puhuu vähän parempaa enkkua sentään.

Opinnot

Ennen Pariisia oli vielä vuorossa esiintymiskurssin henkilökohtainen osuus ja Suomi-brändityöryhmän aikaansaannosten esittelyt. Terveisiä erittäin hyvälle ystävälleni A. Stubbille. 

Luennoitsija ehti mainostaa Suomea itsemurhien luvattuna maana, joten iskin sitten hieman myötäillen vastapalloon mm. yöttömillä öillä, ajovalojen käytöllä päiväsaikaan (täällä ei käytetä) ja naisten yli satavuotiaalla äänioikeudella. 

Hyvin meni ja tulosta ootellaan varmaan vielä jonkin aikaa. Näin jälkikäteen voin sanoa, että elämäni helpoin kurssi: 4 opintopistettä, 5 päivää ja esitysten teko onnistuu edellisenä iltana. Tack så mycket!

Boat Party sinisellä laguunilla

Rankisreissua edeltävänä päivänä oli aika suunnata laivan kannelle, ottaa perämiehen asema ja vetää housut alas. Ja uimamalliset takas. Uskomattoman upea reissu ja laguunihan oli kuin kauneimmista fantasioista. 

Osa varmaan onkin kuvia jo nähnyt, mutta polskimisesta huolimatta vesi oli aika viileätä vielä. Ehkä just ja just yli 15 astetta, mutta se ei menoa haitannut tai haittasi siinä vaiheessa kun tärinältä (tai jostain muusta syystä?) ei meinannut pysyä enää pystyssä.

Junttina en laittanut aurinkorasvaa etenkään kasvoihin, koska ”en mä tarvii” ja sen seurauksena loin nahkaani montaa päivää myös Pariisissa. Punaniska kuittaa.

Perillä!

Hera II

Sininen Laguuni

P-A-R-I-I-S-I

No sitten päästiin asiaan! Taivas varjele mitä sieltä tulee.

Maanantai. Itsehän keulin röyhkeästi ja lähdin jo päivää aiemmin muuta delegaatiota kohti intohimoisen rakkauden ja täydellisten ranskalaisten kehtoa. Orlylta nappasin Mikko1 mukaan (tai oikeastaan toisinpäin) ja lähdimme Mikon kämpille. 

Mikko1 on vaihdossa Pariisin School of Businessissa tai jotain sinne päin. Ekana päivänä tutuksi tulivat mm. Luxembourgin puisto ja ranskalainen ateriointikulttuuri. Missä on mikropizzat?! Ei vaan. 

Illalla mentiin sitten kuuntelemaan kuulemma ”oikein hyvää” jazzia saman veroiseen paikkaan. Jazzia ja joku hikinen pubi – ”ööö, no mennään”. Pikkuisen kieltämättä epäilin, mutta antakees olla!

No alkoi sataa ja ekaks ei löydetty perille. Sit kun löydettiin, niin semmoselta hikiseltä pikkupubiltahan se mesta näytti. Ottelukello kuitenkin pärähti ja ovet aukesivat semi-paratiisiin. Kolme herrasmiestä kitaroineen ja bassoineen, lasilliset punaviiniä, 2 kpl brasilialaisia neitokaisia. Littipeukku.

Tiistaina Délégation Finlandaise löysi myös tiensä perille ja saatiin oikein emäjytky! Yksi matkalaisista oli päättänyt olla lähtemättä reissuun. Taustoitettakoon sen verran, että delegaatio oli lentoa edeltävänä iltana/yönä ollut ”lieventämässä lentopelkoaan” Helsingin anniskeluravintoloissa. Kuulemma myös työasioilla oli ollut jotain osaa asiaan, mutta täytyy sanoa, että aika päällikkötason ratkaisu. Reissun hinta ei kuitenkaan ihan muutamia kymppejä ollut.

Illalla käytiin ottamassa maistiaiset valaistusta Eiffelistä ja sen jälkeen tyhjennettiin paikallinen elintarvikeliike muista maistiaisista. Itse luulin, että litrakaupalla hankittuja maistiaisia riittäisi useammaksi päiväksi, mutta kyllä suomalainen mies nauttii ne yhdessä yössä. Tottakai.

Niin ja käytiinhän me Sacre Coeurin (Pyhän sydämen) basilikassa.

Sacre Coeur

Keskiviikko ja kohteena Riemukaari ja Champs Elysee. Riemullinen kaari on ihan nätti ja kookas ilmestys ja parasta on, että se sinne pääsee alle 25:na ilmaiseksi.

Nyt täytyy paljastaa kuinka uskomattoman idiootti ja täydellinen lapanen ihminen voi olla, puhutaan siis allekirjoittaneesta. Mikko1 sanoi, että kaarelle pääsee ainoastaan juoksemalla sen ympärillä kulkevan liikenneympyrän läpi. Muutaman kerran nielaistuani pelkoni alas kurkusta sanoin, että selvä, täytyyhän kaarelle päästä hinnalla millä hyvänsä kun täällä kerran ollaan. No ei ollut kaukana, että olisin ollut jauhelihana autoviidakossa. 

Lähdin kävelemään kohti liikennettä samalla kun Mikko1 askelsi kohti alikulkutunnelia, josta itse en siis tiennyt vielä tässä vaiheessa (ihmettelin kyllä, että eikö semmoista oikeasti ole). Ehdin ottaa muutaman askeleen ja vilkaista taakse kun Mikko1 nykäisee hihasta ja tuijottaa silmät suurina – ”ET SÄ NYT TOSISSAS OLLU MENOSSA SIITÄ?!!” Kyllä, olin menossa. 

Käyttäkää hyvät ihmiset sitä alikulkutunnelia jos kaarelle eksytte! ;) Ilta huipentui visiittiin Notre-Damen katedraaliin ja loistavaan illalliseen idyllisessä ravintolassa.

Arc de Triomphe

Notre-Dame

Torstai on toivoa täynnä tai tällä kertaa Eiffeliä. Hisseille oli n. 3 tunnin jonot, joten atleettisina nuorina miehinä päätimme lähteä treenaamaan pohkeitamme loputtoman näköiseen porrashelvettiin. Pyh, pah j puh. Jonotimme lippuja n. 35 minuuttia, jonka jälkeen lähdimme matkaan. Hupsista, 15min eka kerros ja perään 10min ja toka kerros. Ei tunnu missään! 

Oltaisiin tikattu huipulle asti, mutta sinne ”piti” mennä hissillä, joten liput käteen ja harjoittelemaan katsekontaktin ottamista eduskunnan malliin, eiku. Komeat maisemat ja älyttömästi sakkia, mutta huipulla käytiin! Tällä kertaa myös hissi meni ylös asti, mikä ei ole aina tässä seurassa itsestään selvää.

T.G.I.F (thank God it’s Friday) on englantia ja ylistää perjantaina. Syytä olikin, nimittäin delegaatio otti kohteekseen Louvren, tuon tarunhohtoisen palatsimuseon, joka on NIIN must. No, meille oli lähinnä must, että nähään vähän sphinxejä ja Mona-Lisa.

Paikkahan painii vähän eri neliömetrikategoriassa kuin Keski-Suomen kotiseutumuseo, joten näin keski-suomalaisen mielestä se on aivan järjetön. Taas ilmatteeks sisään (alle 25v), unohdetaan ottaa kartta ja lähetään seikkailemaan.

Ensiksi eksyttiin Mesopotamian yms. liirumilaarumiosastoille ja käytännössä juostiin vaan ne läpi ja etsittiin niitä egyptiläisiä ja kavereiden kesken Mollua. Juokseminenkaan ei Louvressa auta kun sitä lääniä on niin maan pe… peevelisti. Oli alastomia miehiä ja naisia hallit täynnä (patsaita), ties mitä vesiväritöitä ja tikku-ukkoja, mutta kun ei kiinnosta. Tai kiinnosti, nimittäin löytyi Hammurabin lakitaulu. Silmiä ja hampaita.

Lex Hammurabi - (pitäis olla) tuttu hissan kirjoista

Sitten alkaa tapahtua. "Hall de Egyptiennes"-kyltti (ulkomuistista vedetty), kädet ilmaan ja paita pois – olé olé! Ei ihan sentään, mutta löydettiin ne epygtiläiset. Puolet ”käyty” ja tilanne oli ns. fifty/sixty. Naatiskeltiin niin naatiskelkaa tekin.

Sphinx

Sarkofagi eli egyptiläinen säiliö muumiolle

Muumio - mukava varmaan rötvätä lasivitriinissä kun muut toljottaa.

Kisukin oli päässyt muumiomuotoon

Sit mimmijahtiin! Seinällä on Mona-Lisan kuva ja nuoli – sinne pojat! Meille oli syötetty huhuja, että neidin luokse täytyy jo pelkästään jonottaa useita tunteja ja sit on 5 sekuntia räpsiä. 

Ketunviinerit! Tultiin oikeaan saliin ja ekaks oli joku järjettömän iso taulu, jonka nimestä ei mitään hajua. Itse lottosin sitä viimeiseksi ehtoolliseksi, mutta se onkin Firenzessä. Jösses, että on taulussa ollu tekemistä. Siinä rupee Kyösti Kakkosenkin taidelasit jäämään, heh heh, kakkoseksi.

Tom Jones, Mikko2

Visuaaliset feikki-ehtoolliset nautittuamme suuntasimme tiemme vastakkaiselle seinälle – Mona-Lisa! Jonotuksesta ei ollut tietoakaan, kyynärpäätaktiikalla eteenpäin. Jonotettiin ehkä 3 minuuttia, että päästiin niin sanotusti iskuasemiin ja lämpenihän se neitonen lopulta. 

Räps räps, taululle heipat ja lähettiin vaeltamaan valehtelematta puolen kilometrin pituista käytävää pitkin uloskäynnin löytämisen toivossa. 

En tiiä oliko suoraa provosointia ranskalaisilta vai mitä, mutta perillä oli EXIT-merkki täysin vastakkaiseen suuntaan. Naamapalmu ja eikun takaisin, huoh.

Oltiin jo päivällä metsästetty kilometriurakalla, mutta sitten vasta alkoikin oikein kaikkien jahtien äiti! Oli nimittäin jääkiekon MM-kisojen startin aika ja Suomi vastaan Valkovenäläiset. Tunnelma oli odottava, suomalaisethan tulevat suorastaan juomaan vastustajat. 

Mutta, mutta, mutta. Pariisi, 12 miljoonaa ihmistä ja 14 500 neliökilometriä ja tasan yks paikka, josta löytää kisat lähetyksenä. Eikä ollut edes fransmannien anniskeluravintola vaan kanukkien – The Moose. Hällä väliä, peli telkkuun enemmän tai vähemmän laillisesti netistä ja 1-0. Bujakazaa!

Lauantai. Viimeisenä Pariisi-päivänä oli sitten tarkoitus käydä etsimässä tuo kaikkien  pärinäpettereiden Mekka, kansainvälisen autoliiton (FIA:n) pääkallopaikka. Google antoi osoitteen pohjois-Pariisiin, joka osoittautui sitten hutikudiksi. 

Nähtiin sentään tumman miehen syvä tuijotus ja Siemensin pääkonttori. Jälkikäteen tarkastettuna Concorden aukiolla möllöttövä FIA:n toimisto oli monta kertaa tooodella lähellä, mutta niin kaukana. Illalla Maltalle ja suoraan yöhön.

Alkuviikosta käytiin tsiigamassa Valletta ja Suomen pelit Nordic Bar:sta. Näiden välissä otettiin sitten ns. allas- tai hotellikuolemaa. Sitten delegaatio lentokoneeseen ja itse jään vielä lomailemaan muutamaksi viikoksi. Muuten, kiitos herra M, joka jäit Helsinkiin. Kävin lokkimassa hotellin aamupalat puolestasi.

Ja niitä maistiaisia:



Suuret kiitokset Mikko1:lle ensinnäkin matkaoppaana toimimisesta ja tilapäismajoittamisesta yms. ohjeista ja ihan vaan seuran pitämisestä! Kiitos myös harvennetulle delegaatiolle Tom Jones+Mikko2, oli huikee reissu ja seuraavaa suunnittelupöydälle!

LYHYET

- Nyt meni sitten virallisestikin auringossa kolmekymppiä poks ja pohjolan pojalla alkaa olemaan aika hikinen ja tukala meininki. Yölläkin asteita on jo lähemmäs kaksikymmentä, joten hyville yöunille on saanut heittää hyvästit. Jo pelkästään ulkona oleminen vaatii ponnisteluja.  Joo, tiedän, valivalivali.

Ps1. Tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata edellisessä kirjoituksessa olleen ranskankielisen loppukaneetin. ”Ne laissez pas flotter castors - au revoir!” Ensimmäinen osa lauseesta tarkoittaa jokseenkin vapaasti suomennettuna, että älkää päästäkö majavia leijumaan. Toivon kaikkien moraalin olleen korkealla ja että ohjetta on noudatettu.

Ps2. Tänään on äitienpäivä, joten tasapuolisesta onnea kaikille äideille! Vitsi, vitsi. Suurimmat onnittelut lähtee tietenkin omalle äidille ja mummolle! Muistan myös toista, jo edesmennyttä mummoani, siellä jossain lähellä.

-TJ24-

Kotiasiat kunnossa

"Sorry, I don't understand"

Nyt lienee jo tarpeeksi kokemusta uusista kämppiksista, joten on aika antaa tuomiot. Kuten jo viime blogissa kirjoitin, meininki täällä muuttui totaalisesti uusien asukkaiden myötä. Kummatkin naiset (molemmat mua vanhempia niin ei viitsi tytötellä) on älyttömän hienoja ihmisiä. Nyt voisi sanoa, että on kotiasiat kunnossa. Huolenpito siisteydestä yms. on nyt sellaisella tasolla, että niitä ei tarvikse erikseen stressata enää. Ainut mikä vähän risoo on se, että kummatkin vetää norttia, mutta ei kai sille ylenpalttiselle tyhmyydelle rikastuttaa ylikansallisia yhtiöitä syövän toivossa voi mitään.

Mutta ihan piece of cake tämä meidän kommuuni ei kuitenkaan ole. Kommunikointi oli varsinkin alussa ja on vieläkin hankalaa, koska naisten englannin kielen taito on ehkä suomalaisten 6-luokkalaisten tasoa. Toisin sanoen perusasiointi onnistuu just ja just, mut muuten ollaan aika heikoilla jäillä.

Tällä ranskalaisella on huomattavasti huonompi kielitaito kuin espanjalaisella ja ihan yksinkertaiset kysymyksetkään tai ohjeet eivät menneet alussa perille. Täytyy sanoa, että meillä Suomessa kielitaito on suhteellisen kovaa luokkaa. Pointsit ja respectit kuitenkin molemmille siitä, että ovat lähteneet kehittämään kielitaitoaan vieraaseen maahan. Oikeastaan sen varjollahan minäkin täällä olen.

Espanjalainen on siis kielikurssilla täällä ja ranskalainen työharjoittelussa erään vaateliikkeen markkinointipuolella.

Tuparit feat. VuokraIsäntä - Liikaa Viinii

Tämä ranskalainen halusi sitten heti toisena iltanaan pitää ”tuparit” joihin oli tervetulleita vähemmän yllättävästi me kämppikset ja enemmän yllättävästi vuokraisäntä kämppiksineen. 

Ensiksi vierastin ajatusta kutsua vuokraisäntä meille juhlimaan vaikka mukava jamppa onkin, mutta viini-ilta oli varsin onnistunut lukuun ottamatta pieniä sivuoireita seuraavana aamuna. Illan aikana vahvistui käsitykset mm. siitä, että vuokradaddy-Fernando on ihan huikea naistenmies. Sillä on siis kummatkin kämppikset naisia ja ei muita olioita huolikaan. Plus se on nyt ilmeisesti kiertäny tämän ranskalaisen neitokaisen liimalettinsä ympärille, sen verta tiiviisti ne viettää aikaa yhdessä. Noinkohan nämä naiset maksaa vuokransa rahana...

"Ladies and gentlemen"

Tämä viikko ja seuraavan viikon maanantai ovat kuluneet ja kuluvat presentation techniques-kurssin merkeissä. Lyhyt kurssi -  uskaltaisin sanoa helpot 4 opintopistettä ja hieman lisää esiintymiskokemusta. Meillä puheviestijöillähän esiintyminen on oikeastaan opinnoissa koko ajan jollain tavalla läsnä, joten esiintyminen ei sinänsä tuota enää ylimääräistä sähellystä, mutta vieraalla kielellä esiintyminen vaatii aina hitusen enemmän paneutumista asiaan.

Torstaina meillä oli ryhmäesitelmä aiheesta global warming – ilmaston lämpeneminen. Nou hätä, aiheella ei niin väliä, tylsästäkin voi saada mielenkiintoisen. MUTTA, ryhmäkoko 13 henkeä, aivan järkyttävä määrä. Toivottavasti ei enää ikinä tarvi tehdä tuollaisella kokoonpanolla. Suomessa meillä oli viime syksynä 5-6 hengen ryhmiä ja nekin tuntui hetkittäin liian isoilta. Meillä kaikki eivät kuitenkaan päässeet/halunneet lavalle, joten stage säilyi yleisön kannalta selvänä.

Omasta puolestani halusin päästä esiintymään - mitä järkeä ottaa esiintymiskurssi ja olla esiintymättä? 

Maltalaiset kollegat halusivat aloittaa esitelmän Titanic-sketsillä, josta sitten tuli kaikista tärkein asia heille ja lopulta tuhosi koko muun esitelmän. Sketsiä harjoiteltiin useaan otteeseen, mutta muita osia vain pari kertaa. The Finns eli minun ja Sarin vastuulla oli herätellä muutamalla kysymyksellä yleisöä ajattelemaan ilmaston lämpenemisen seurauksia ja sen jälkeen kertoa lyhyt määritelmä itse aiheesta. 

Lieneekö vain suomalaista systemaattisuutta, mutta paneuduimme osioomme paljon tunnollisemmin kuin maltalaiset mm. kertaamalla kumpi sanoo mitäkin. Lisäksi valmistimme lyhyet muistilappuset. Maltalaisetkin alkoivat tekemään muistilappuja, tosin vasta siinä vaiheessa kun esitykseen oli aikaa 20min ja loppujen lopuksi heittivät ne pois, koska pärjäävät ilman. No, eivät pärjänneet.

Titanic-kohtaus sujui ihan mallikkaasti ja The Finns sai myös kehuja rauhallisuudestaan. Toki märkää rättiä tuli esim. aksentista. Yllättävää, että emme kuulostaneet syntyperäisiltä englantilaisilta.

Loppu menikin sitten ihan reisilleen. Maltalaisten valinta olla käyttämättä muistilappuja johti siihen, että diojen auki kertominen meni ihan mussun-mussun-sössöti-sössöti-selittämiseksi ja koska heillä ei ollut juuri sanottavaa, liian nopeasti ja hätäisesti. Luulin, että tulemme olemaan tiukoilla 10-15min aikamääreen ja 29 dian kanssa, mutta lopulta esitys kesti juuri ja juuri 7 minuuttia - aivan liian vähän. Ei näin, ei todellakaan näin!

Onneksi ensi maanantaina on vielä henkilökohtaiset esitelmät, joten peliä ei ole vielä ihan menetetty. Eniten haastetta tulee tuottamaan esityksen aikaikkuna, joka on 3-4 minuuttia. Mikäli esitys kestää alle 3min, tulee miinusta ja mikäli yli 4min, tulee miinusta. Tarkkana täytyy siis olla. Itse hyperpatrioottisena ihmisenä promoan tietysti Suomea miniesitykseni aikana. En kuitenkaan ihan normivinkkelistä.

Henkilökohtainen enkeli-momenttumini

Pääsiäislomalla huomasin vanhemman rouvashenkilön yrittävän nostaa painavaa ostoskärryään rappusia ylös. Kysyin mahdollisimman kohteliaasti voisinko olla avuksi ja alku hämmennyksen jälkeen hän pyysi auttamaan nostamaan kärryt ensimmäisen rappuset ylös. Ei ollut homma eikä mikään. 

Havaitsin kuitenkin saman tien, että tulimme vasta ”taloyhtiön” aulaan ja kysyin, että mennäänkö vielä pitemmälle. Rouva hieman arastellen sanoi, että asuu ensimmäisessä kerroksessa. Totesin ok, no problem. Hän ei kuitenkaan olisi halunnut häiritä enempää ja sanoi, että tämä riittää. Katsoin ylöspäin ja näin, että kyllä tulee hikinen urakka rouvalle jos lähtee itse kiskomaan. Nappasin kärrystä kiinni ja tokaisin napakasti ”show me the way”. Hän yritti vielä kohteliaasti ”toppuutella”, mutta kun lähdin itse menemään portaita ylöspäin, niin hänkin tuli perässä. Kärry määränpäähän, have a nice day ja mummo jäi thank youn sanottuaan ihmettelemään. Varmaan kuitenkin ihan tyytyväisenä. Itse ainakin olin.

Lyhyet

Nyt varmistui vihdoin ja viimein kesän tenttiaikataulut ja ainoa tentti on 4. kesäkuuta. Lennot varasin saman tien ja Suomessa olen takaisin 7. päivä. Siitä polkastaankin sitten omalta osaltani heti seuraavana maanantaina liikkeelle projekti nimeltään Neste Oil Ralli 2012. Iso kiitos työnantajalle joustavuudesta töiden aloittamisen suhteen.

Viikon päästä purjeet ylös

Ensi viikonloppuna ja sitä seuraavalla viikolla onkin sit taas seikkailua luvassa. Ekaks on sunnuntaina paikallisen opiskelijajärjestön järjestämät venebileet. Otetaan Sliemasta allemme vanha kunnon kuunari ja eka määränpää on Cominon sininen laguuni. Vehkeet sinne seis vähäks aikaa, uintia, syöntiä ja baarikin on (tietenkin) auki. Sitten jatketaan Gozolle, pelit parkkiin ja sama homma. Illan himmetessä sit takaisin päin. 

Heti seuraavana aamuna lähteekin sitten kahdeksalta kone Pariisiin ja ultimaattinen poikain kanssa –retki jysähtää käyntiin. Pariisissa tylsistytään vajaa viikko, katellaan mm. vappumenot ja sit pojjaat tulee vielä Maltalle muutamaks päiväks ryyp nauttimaan kulttuurista ja paikallisesta kirkkotaiteesta.

Uskokaa tai älkää, mutta yliopiston ruokalasta saa ostettua paikallista CISK-olutta. Hehheh, katolisuus kukoistaa?

Seuraavan kerran asiaa kaukaa sen vierestä noin toukokuun puolenvälin kieppeillä. Ne laissez pas flotter castors - au revoir!

Loskaa? Ei täällä koskaan.

Uusia asukkaita

Hyvää kannattaa odottaa. Nyt on saatu vihdoin potkittua ruoho-Alex ja unkarin neitokainen pihalle ja täällähän meinaa uhkaavasti tuntua inhimilliseltä. Nyt oon tässä saanut vajaan viikon jo elää kuin Serranon perheessä. Sibri, tuo espanjalainen kaunotar Sevillasta on valloittanut… talon. Tai no kaunotar ja kaunotar, on varmaan jossain 4-kymmenissä tai sit toi tupakointi tekee siitä 10 vuotta vanhemman näkösen. ”Siii, siii, claro!” ”Nooo, por queee?! Näin meillä kun Sibri ottaa kuvayhteyden kotiinsa. En halua edes kuvitella minkälaiselta meikäläisen jäkälämurre kuulostaa.

Ei siinä, meillähän vois juttu vaikka toimia, kun kerta oon esittäynyt jo sen vanhemmille ja siskolle. Vaihtoehto-Anoppi oli ihan mukavan olonen.

Savoy Terracella meni päiväjärjestys kertalaakista uusiks kun tällä hetkellä molemmat pidetään kämpästä huolta. Rykästiin tuossa eilen sit oikein vimosen päälle kesäsiivous terasseineen päivineen ja ah, siellä lepää.

Ens viikon torstaiksi odotellaan ranskalaista Typhainea, joka on pari vuotta mua vanhempi. Kyllä, aion esittäytyä myös hänen perheelleen. Vaikka väkisin.

Matkaoppaana

Tuossa perjantaina päättyi parin viikon vierasputki. Täällä on siis ollut kauan odotettuja vieraita Suomen maalta. Oli mukavaa päästä turisteilemaan oikein olan takaa itsekin ja samalla tuli vedettyä ruksi monen semmoisen paikan päälle, joissa ei ole vielä tullut käytyä. Toki jo entuudestaan tuttujakin paikkoja mahtui mukaan. Tsekattua tuli mm. Mdina, Mosta, Marsaxlokk, Gozo, Valletta, kiertoajelua niin bussilla kuin laivallakin… Suuret kiitokset, toivottavasti teillä oli mukavaa, minulla ainakin oli!

Mostan kirkko, Mosta

Mostan kirkko

Mostan kirkko, maan suurin kupoli

Azure Window:n luolia (Id-Dwejra, Gozo)

Azure Window:n kirkko

Sukeltajia Azuren ikkunalla

Azure Window (tai Blue Window), Gozo

Kilppareita Marsaxlokkin sunnuntaimarkkinoilla. Laillista?

Marsaxlokkin sunnuntai markkinoita

Herkkäsieuluisuutta Gozolla

Bye bye Gozo!

Opinnot

Päällimmäinen fiilinki on tällä hetkellä aavistuksen huolestunut. Luennot on kaluttu läpi oikein lainkuuliaisesti, mutta noinkohan niistä on mitään hyötyä. Muutama kurssi on sellainen, joiden en usko menevän välttämättä läpi: Media Aesthetics, Englishness ja Advertising.

Media Aesthetics vaati ja vaatii pohjatietoa niin paljon, että luennot tällä hetkellä lähinnä viuhuvat ohi mun tajunnantasojen. Kurssin sisällöstä tykkään paljon ja se on mielenkiintoista, mutta noinkohan saan raapustettua jotain järkevää sitten esseemuodossa paperille.

Englishness on tällä hetkellä universumin hirvein kurssi, mille olen ikinä ottanut osaa. Aivan silkkaa skeidaa. Oma oletus oli, että käydään laidasta laitaan engelmanneja läpi jalkapallosta viskin tislaukseen, mutta kurssi on ihan täyslaidallinen hutikuti ja sisältää lähinnä jotain kaunokirjallista hömpötystä ja kansallisromantiikkaa. How lovely? Kinosti.

Advertising vaatisi myös pohjatietoa paljon enemmän, mutta eniten huolestuttaa meidän ryhmätyö. Olen suht kujalla ja deadlinea pukkaa. Onneks nuo paikalliset nyt osaa hommansa enemmän kun paremmin ja kyllä ne suoraan sanokin, että ei edes juuri odota multa mitään, koska en tunne juurikaan paikallista brändäyspolitiikkaa. Toki vedän silti sata lasissa ja ainakin tähän asti mennyt suht juvelasti.

Lyhyet

Sain oleskelupahakemusrumban ulkoministeriön kanssa päätökseen. Nyt ootellaan kutsua noutaa sertifikaatti ja sit alkaakin olee jumppailut maltalaisten viranomaisten kanssa toivottavasti siinä.

Turistikausi alkaa näkyä selvästi katukuvassa, varsinkin tuossa Sliema Strandilla. Bussit ja lautat on täynnä ja hälinä alkaa lisääntyä selvästi. Itse pidin enemmän rauhallisemmista ajoista, mutta täähän merkitsee vaan sitä, että kassakoneet kilisee.

Ei oo ruisleipä ollu ikinä näin hyvää!

Operaatio rusinarusketus on alkanut.

Yksi monista erittäin hyvistä ystävistäni, Tom Hanks, on saapunut kuvaamaan Captain Phillips –elokuvaansa 14 viikoksi Maltalle. Tomppa lupasi tarjota lounaan tässä joku päivä, mutta ymmärrän kyllä mikäli se jää väliin. Hanksi majailee Palazzo Guarenassa, Qrendissä, jossa mm. Brad Pitt ja Angelina Jolie olivat viime vuonna. Times of Maltan artikkeli

Tällä hetkellä alustavan aikataulun mukaan viimeinen tentti on 4. kesäkuuta, mikä sopii minulle mitä parhaiten. Toivottavasti päivämäärä ei muutu virallisessa aikataulussa.

Kuten alussa sanoin, tarkoitus oli tämän reissun aikana ottaa lähikontaktia myös paikallisiin autourheiluihmisiin. Tapaaminen Malta Motorsport Federation toimitusjohtajan kanssa järjestyi jo helmikuun toiselle viikolle ja kävimme noin parin tunnin henkevät keskustelut niin suomalaisista ralliässistä kuin Libyan tilanteestakin. Tuliaisista Herra Cini oli oikein otettu ja otti ne mielellään vastaan. Tuon ekan kerran jälkeen emme ole kuitenkaan nähneet kertaakaan, enkä ole myöskään saanut vastausta yhteydenottoihini. Tällä hetkellä homma näyttää jäävän hieman torsoksi, mutta tulipahan ainakin yritettyä.

Ps. muutama pakollinen liikennekuva

En haluisi olla esim. viininpunaisen Lexuksen tai valkokattoisen Minin omistaja

Vanha kuva helmikuulta, mutta näyttää mitä spedeily voi saada aikaan. Satuin paikalle samaan aikaan ambulanssin kanssa ja kuski oli ilmeisesti halunnut näyttää käsittelytaitojaan. Kyydissä ollut toinen henkilö oli jo ottamassa hermosavuja, mutta kuski keräili vielä itseään maassa. Vammoista en tiedä, mutta henki ei tainnut kuitenkaan lähteä.